Kishu


Rotumääritelmä

Kishu Suomessa

Ensimmäiset kaksi kishua tulivat Suomeen vuonna 2010 ja toiset kaksi heti seuraavana vuonna, kolme narttua ja yksi uros. Kaikki tulivat samasta hollantilaisen kasvattajan kennelistä, mutta kahdesta eri pentueesta yhdistelmästä; Maimi Go Shirai Sinyuusou ja Ryuu Go Bushuu Iriesou:
Shiro Shizu Kichirou of Mogeki
Shiro Aisha Kichirou of Mogeki
Shiro Shirai Sachiko of Mogeki
Shiro Sousei Sachiko of Mogeki
Vuonna 2012 Suomeen tuotiin viides kishu suoraan Japanista. Näin tämän hetkinen (kesäkuu/2012) Suomen kishukanta koostuu viidestä koirasta, neljästä nartusta ja yhdestä uroksesta. Kolme kishua on kiertänyt näyttelykehiä ihan mukavalla menestyksellä ja kaksi niistä on tällä hetkellä sertiä vaille valioita.

Kishu muualla

Kishut, kuten muutkin keskikokoiset japanilaiset pystykorvarodut ovat harvinaisia kotimaansa Japanin ulkopuolella. Euroopan tämän hetken ainut kishu-kennel löytyy Hollannista. Sieltä on lähtenyt maailmalle 3 pentuetta, yhteensä 17 pentua. Hollannissa on tällä hetkellä eniten kishuja Euroopassa, 10 kpl, mutta hyvänä kakkosena taitaa tällä hetkellä tulla Suomi viiden kishun kanssa. Hollannista on lähtenyt kishuja Sveitsiin, Ranskaan, Bulgariaan, Puolaan, Belgiaan ja Saksaan. Myös Venäjältä ja Tsekeistä löytyy molemmista kaksi kishua.
USA:ssa on yksi kishuhen kasvattaja, Kishu Ken-nel, joka on kasvattanut kishuja ainakin vuoteen 2011 asti ja rekisteröityjä kishuja on noin 40.

Kishu rotuna

Kishut ovat nykyään väriltään valkoisia, keksinväriä voi esiintyä hännässä, selässä ja korvissa, niillä on musta tai lihanvärinen kirsu ja sirpinmuotoinen tai selän päälle kaartuva häntä. Kishut ovat kooltaan keskikokoisia säältään 42-55cm ja painavat 14-27kg. Turkki on kaksinkertainen: alla paksu pohjavilla ja päällä karkea peitinkarva. Korvat ovat pienet ja pystyt, sekä hieman eteenpäin kaartuneet. Silmät kolmionmuotoiset ja vinot.
Kishu on satoja vuosia vanha japanilainen rotu, jonka juuret ulottuvat Kyuushun vuoristoalueille, Wakayaman ja Mien maakuntiin. Toisin kuin muut alkukantaiset japanilaiset pystykorvarodut, kishu ei tuolloin ollut tekemisissä muiden rotujen kanssa, vaan se on säilynyt puhtaana ja alkukantainen rotuna, siinä missä muut rodut sekoittuivat keskenään tai länsimaisiin rotuihin.
Kishuja käytettiin ensisijaisesti suurriistan, kuten villisikojen ja peurojen metsästykseen. Nykyään se on Japanissa niin metsä-, vahti- kuin seurakoirakin. Koirista on ajan myötä käytetty useita eri nimiä kuten kumano inu, taiji inu ja ouchiyama inu, mutta kun rotu vuonna 1934 julistettiin kansallisaarteeksi, sen nimeksi päätettiin kishu. Kishu on suosituin japanilaisista keskikokoisista roduista, mutta on siitä huolimatta melko harvinainen. Kishu tunnetaan pelottomana, säälimättöänä metsästäjänä ja sitä käytetään yhä peurojen ja villisikojen metsästyksessä. Kishut metsästävät usein kahden tai kolmen koiran laumoissa.

Luonne

Kishut ovat itsepäisiä, perhettään suojelevia ja kiintyvät syvästi perheeseensä. Kishut tulevat loistavasti toimeen lasten kanssa, mikäli tottuvat niihin pennusta pitäen. Vieraita kohtaan kishut voivat olla varautuneita.
Kishut tulevat toimeen muiden koirien kanssa, mutta etenkin urokset saattavat olla reviiritietoisia. Kishun käytäytymistä kuvataan suden kaltaiseksi ja ne pitävät usein pieniä koiria ja muita eläimiä riistana - metsästyvietti löytyy edelleenkin hyvin voimakkaana. Vaikka japanilaiset rodut ovatkin hyvin siistejä, niin leikkiessään kishu ei välitä vaikka molskahtaisi kuralammikkoon korviaan myöten.

Terveys

Kishu on yleisesti ottaen terve rotu, sillä ei ole tiettävästi rotutyypillisiä sairauksia.

Kenelle kishu sopii?

Kishu tarvitsee määrätietoisen, osaavan kasvatuksen ja sosiaalistamista. Ne ovat aktiivisia ja vaativat liikuntaa - oma piha on vähimmäisvaatimus kishulle, mutta vapaanapidon kanssa täytyy olla tarkka, sillä metsästysvietti voi viedä kishun omille teilleen.

Rotumääritelmä

Epävirallinen käännös

Kishu(kishu)

Alkuperämaa: Japani
Käyttötarkoitus: Metsästys- ja seurakoira.
FCI:n luokitus: Ryhmä 5 pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Alaryhmä 5 aasialaiset koirat
Käyttökoetulosta ei vaadita.

Lyhyt historiaosuus: Kishut polveutuvat keskikokoisista koirista, joita oli entisaikoina Japanissa. Rotu muotoutui Kishun vuoristoalueella (Wakayama ja Mie maakunnissa). Alkuaikoina näiden koirien karvapeitteessä oli selvät värimerkit esim. punainen, seesami ja juovikas (brindle). Kuitenkin vuodesta 1934 lähtien tälle rodulle hyväksyttiin vain yksivärinen karvapeite. Värimerkilliset karvapeitteet katosivat rodusta vuoteen 1945 mennessä, eikä niitä enää ilmennyt.
Kishuja käytetään metsästykseen, nykyisin pääasiassa villisian, mutta aikoinaan myös peuran. Rotu sai nimensä alueen mukaan, jossa se oli kehittynyt. Se nimettiin ”kansallisaarteeksi” vuonna 1934.

Yleisvaikutelma: Keskikokoinen ja tasapainoisesti rakentunut koira, jonka lihakset ovat hyvin kehittyneet. Sillä on pystyt korvat ja kiertynyt tai sirpinmuotoinen häntä. Se on vankkarakenteinen, hyväluustoinen ja kiinteä.

Tärkeitä mittasuhteita: Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 10 : 11.

Käyttäytyminen / luonne: Huomattavan kestävä, ylväs, omanarvontuntoinen ja teeskentelemätön. Luonteeltaan uskollinen, nöyrä ja hyvin valpas.

P Ä Ä
Kallo-osa: Leveä.
Otsapenger: Melko jyrkkä; vähäinen otsauurre.
Kirsu: Musta, lihanvärinen sallitaan valkoisilla koirilla.
Kuono-osa: Melko paksu, kiilan muotoinen ja kapeneva; kuononselkä on suora.
Huulet: Tiiviit.
Hampaat / purenta: Hampaat ovat vahvat. Leikkaava purenta.
Posket: Melko hyvin kehittyneet.
Silmät:: : Suhteellisen pienet, lähes kolmiomaiset, etäällä toisistaan ja tummanruskeat.
Korvat: Pienet, kolmiomaiset, hieman eteenpäin kallistuneet ja tanakasti pystyssä.
Kaula: Vahva ja lihaksikas.

R U N K O
Säkä: Korkea.
Selkä: Suora ja lyhyt.
Lanne: Leveä ja lihaksikas.
Lantio: Selvästi viisto.
Rintakehä: Syvä, kyljet ovat selvästi kaarevat.
Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva on selvästi ylösvetäytynyt.
Häntä: Ylöskiinnittynyt ja paksu; asennoltaan joko tiukasti selän päälle kiertynyt tai sirppimäisesti kaartunut, hännän kärki ulottuu alas vedettynä lähes kintereeseen.

R A A J A T
E T U R A A J A T

Lavat: Kohtalaisen viistot, lihaksikkaat; lavan ja olkavarren välinen kulmaus on kohtalainen.
Kyynärpäät: Rungon myötäiset.
Kyynärvarret: Suorat.
Välikämmenet: Hieman viistot.
Käpälät: Varpaat ovat selvästi kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä, päkiät paksut ja joustavat. Kynnet ovat kovat ja mieluiten tummat.

T A K A R A A J A T
Reidet: Pitkät.
Sääret: Lyhyet.
Kintereet: Vakaat ja vahvat.
Käpälät: Kuten etukäpälät.

Liikkeet: Keveät ja joustavat.

K A R V A P E I T E
Karva: Peitinkarva on karheaa ja suoraa, aluskarva pehmeää ja tiheää. Hännän ja poskien karvapeite on melko pitkää.
Värit: Valkoinen, punainen ja seesami (kellanpunainen, jossa mustat karvankärjet).

K O K O
Säkäkorkeus: Urokset 52 cm ja nartut 46 cm, sallittu poikkeama +- 3cm.

Virheet: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Hylkäävät virheet:

Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.